Luontoviisaus ei mielestäni tarkoita sitä, että pihan suunnittelusta tai maisema-arkkitehtonisesta muodonannosta luovutaan. Parhaimmillaan useat tavoitteet toteutuvat yhtä aikaa: piha tarjoaa elinympäristöjä eri lajeille, luonnon prosesseille annetaan tilaa ja ympäristö on samalla ihmiselle toimiva, viihtyisä ja kaunis.
Pienelläkin pihalla on merkitystä. Espoossa suuri osa maasta on yksityisessä omistuksessa, joten yksityiset pihat ja taloyhtiöiden pihat ovat osa kaupungin luonnon verkostoja. Myös kerrostalopiha voi tarjota luontokosketusta suurelle joukolle ihmisiä ja toimia osana ympäröivää viherrakennetta.
Luontoviisaus ei myöskään yleensä vaadi suuria investointeja. Usein kyse on siitä, mitä jätetään tekemättä: kaikkea ei tarvitse leikata, siivota tai rakentaa valmiiksi. Kun luonnon omille prosesseille annetaan enemmän tilaa, myös hoidon tarve voi vähentyä.
Pienikin piha on osa kaupunkiluontoa.