Hulevesien hallinnasta puhutaan helposti teknisenä yksityiskohtana, vaikka kyse on myös hyvin konkreettisesta taloudellisesta riskistä. Jos järjestelmän kapasiteetti ylittyy, vesi löytää kyllä reittinsä. Kysymys on siitä, onko sille suunniteltu turvallinen paikka vai päätyykö se kellareihin, kaduille ja rakennuksiin.
Siksi vettä pitäisi tarkastella yksittäistä tonttia laajemmin. Olennaista on ymmärtää koko valuma-aluetta: mistä vesi tulee, minne se virtaa, missä sitä voidaan viivyttää ja mitä alapuolella sijaitsee. Hulevesissä on kyse sekä veden määrästä että laadusta. Lähellä oleva herkkä vesistö voi muuttaa suunnittelukysymyksen aivan toiseksi.
Luontopohjaisten ratkaisujen etu on, että vesi voidaan ottaa osaksi näkyvää maisemaa. Sitä voidaan viivyttää painanteissa ja kosteikoissa, ohjata kasvillisuuden käyttöön ja palauttaa maaperään ja haihduntaan. Samalla järjestelmän toimintaa voidaan havainnoida. Maan alle piilotetun rakenteen ongelma saattaa tulla näkyviin vasta silloin, kun vesi alkaa oireilla jossain muualla.
Putket ovat osa ratkaisua, mutta kaupunki ei voi rakentaa tulvaturvallisuuttaan pelkästään niiden varaan. Rankkasateessa veden on mahduttava johonkin. Hyvässä suunnittelussa tuo paikka päätetään etukäteen.